Ja tämä on minun keskivaiheeni. Vaikka luulinkin kirjoittaneeni jo lopun.

Olen syömishäiriöinen. Ja lievästi masentunut, ahdistunut, neuroottinen tyttöparka jostain päin Suomea. Olen tällä hetkellä abi (tai "abi", käyn kouluni neljässä vuodessa) ja horisontissa siintää paikka opiskelemassa joko äidinkieltä tai viestintää.

haluaisiko joku kertoa, mitä on "vesitintä", koska meinasin kirjoittaa niin.

Olen myös ollut lääkeaddikti, narkkari, toisin sanoen - en kyllä tiedä, voinko sanoa "olen ollut", kun en kai ole päässyt siitäkään.

Ja hups, olen syönyt liikaa, 1100 kaloria. Ja sitten itken peilikuvalleni ja vaa'an lukemille, kun mittanauha herjaa 77 senttiä ja punaiset numerot nauraa 52 kiloa. Haluaisin painaa 48. Ja en halua, että minuun kosketaan, koska niin kauan kuin en hahmota oman kehoni ääriviivoja hipaisun (tai pahimmassa tapauksessa sen, että joku tulee ja tökkää kylkiluiden väliin) kautta, voin kuvitella olevani usvankeveä, voin kuvitella itseni nousemaan pellolta aamuisin eikä minun tarvitse miettiä, voinko syödä tuota kakkupalaa vai en, sillä eiväthän usvankeveät tytöt syö.